sunnuntai 10. toukokuuta 2015

OOTD 10.5.

Ensimmäinen lukuvuosi opiskelijana alkaa olla lopuillaan. Tänään naputeltavana vielä viimeinen raportti ja kuun lopussa viimeinen tentti. Sitten se on siinä! Kesäkuun alussa alkaa kesätyöt, mutta toukokuun saan ottaa ihan rennosti ja ehdinpä tavoittelemaan vielä jonkinlaista kesäkuntoakin, kun ehdin taas salille. Olen käynyt siellä hävettävän vähän lähiaikoina..

105151

Farkut - Cubus/ Paita - Second hand (H&M)/ Kaulakoru - Indiska/ Rannekorut - H&M/ Kaulahuivi - Indiska/ Nahkatakki - Only/ Kengät - Think! Shoes (Maahinen)

105152

Tänään oli perinteinen äitienpäiväkierros mummuloissa ja sitä herkkujen määrää taas! Yhh, yäk ja ähky, liikaa makeaa.. Mutta sukulaisia oli taas ihana nähdä.

Olen tällä hetkellä aika tuskastunut näihin hiuksiin. Minulla kasvaa tukka aivan hirveää vauhtia ja näin opiskelijana ei ole varaa käydä kampaajalla niin usein kuin haluaisi ja olisi tarvetta. Varsinkin lyhyt malli kaipaisi vähintään kerran kuussa saksia. Olenkin nyt tullut päätökseen kasvattaa nämä pitkästä aikaa pidemmiksi. En tiedä vielä päädynkö ihan vain pitkään malliin, vai jonkinlaiseen polkkaan. Oli miten oli, varautukaa kammottaviin kuontaloihin asukuvissa nyt joksikin aikaa. Näin lyhyestä pois kasvattaminen on varmasti melko mielenkiintoisen näköistä..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti