keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Kahdeksan faktaa

Marionetten Marika haastoi blogissaan lukijansa kertomaan kahdeksan faktaa itsestään. Kuulosti niin hauskalta idealta, että pakko toteuttaa! :)


1. Olen jäänyt kaksi kertaa auton alle. Ensimmäisen kerran vuonna 2008 ja sain vain muutaman tikin polveen. Toisen kerran loppuvuodesta 2010. Silloin kävi vähän pahemmin ja minulta katkesi vasen solisluu.

2. Tutustuin poikaystävääni sen ansioista, että jäin auton alle. Parantelin 3kk saikulla solisluutani ja poikaystävä oli tullut tuuraajakseni töihin. Hänellä oli kuitenkin vielä sopparia jäljellä kun palasin töihin ja siellä sit ihastuttiin ja rakastuttiin. :)

3. Oon onnettomuusaltis ihminen ja mulle sattuu ja tapahtuu aina muutenkin, yleensä jotain hyvin koomista. Jos en osais nauraa itselleni olisin pulassa sillä oon melkonen sählä. :D

4. Olen täysin hurahtanut urheiluun ja salilla ja jumpissa tuleekin ravattua useasti viikossa. Hieno saavutus ihmiseltä joka vihasi ennen urheilua (kiitos peruskoulun liikuntatuntien). Lemppareimmat lajit Zumba ja Pumppi.

5. Oon melko raihnainen ikäisekseni, yliliikkuva selkä aiheuttaa melkoisia kipuja toisinaan. Oon toistaiseksi saanut pidettyä sen suht kunnossa urheilemalla mut kauhulla odotan aikaan kun olen vanhempi.

6. Haluisin opiskella historiaa ja työskennellä tulevaisuudessa Museossa. Historia ja taide ovat mulle intohimoja, ovat olleet niin kauan kuin muistan.

7. Mulla on yksi tatuointi jonka ottamista harkitsin 5 vuotta. En tiedä onko toista tatuointia tulossa koskaan, vaikka yleensä sanotaan että näihin tulee himo. Oon vähän hitaastilämpeävä.


8. Oon naiseksi melko outo sillä mua kiinnostaa elektroniikka. Pitää olla MacBookit, iPhonet sun muut. Tälläkin hetkellä haluaisin päivittää television uudempaan vaikka nykyinenkin on vasta pari vuotta vanha. :D

Kuvat we ♥ it

2 kommenttia:

  1. Peruskoulun liikuntatunnit <3 Sivu-risti-sivu-pum ja pum ja pum! Sivu-risti.... Aaaaaaaargh!

    VastaaPoista